Marjo:
Sporttiblogi! Kuka ois arvannut
vuosi sitten, kun sain kaverilta synttärilahjaks 10:n kerran kortin
Motivukseen, että hurahdan urheiluun ihan tosissani.
Muistan menneeni ensimmäistä
kertaa ihan ujona yksikseni Ruoholahden Motivukseen. Silloin oli lauantaipäivä
ja jumppana PACE. Olin unohtanut juomapullon kotiin ja taukojen kohdalla
pyörrytti ihan kamalasti. Hoipuin vesipisteelle ja kirosin huonoa kuntoani.
Ekoina kuukausina oli paikat ihan jumissa ja kaikki ujostutti ja nolotti
kamalasti. Mielestäni mulla oli rumimmat vaatteet ja enkä osannut mitään
liikesarjoja.
En oo käynyt koskaan ihan
perussalilla vaan kaipaan ohjaajaa neuvomaan ja tsemppaamaan. Nyt, kun tuli
vuosi täyteen viikoittaista treenaamista voin kyllä sanoa tämän ajan muuttaneen
mua tosi paljon. Oon paljon reippaampi kokeilemaan uusia asioita, en häpeile
enää sitä, etten aina jaksa treenata ihan täysillä vaan otan rahallisesti jos
tuntuu siltä. Kehtaan vetää pelkillä leggareilla ja T-paidalla sen sijaan, että
aluksi peittelin itseäni isoilla housuilla ja jättimäisillä paidoilla. Kiva
huomata , että stressitasoa pystyy vähän säätelemään urheilun avulla. Samalla
mieli pysyy virkeenä ja ruoka maistuu samoin kuin unikin.
Mun mielestä jumppaan on kiva
mennä vaikka yksin, mutta saunominen ja kaikenlainen sporttijaappaus treenin
jälkeen on kyllä Piian kanssa parasta. On kiva, kun ollaan aloitettu tää taival
Piian kanssa samasta nollapisteestä ja kirottu vuoroin kipeitä jalkoja, käsiä
ja vatsalihaksia duunissa. Nyt, kun kunto on vähän kasvanut alkaa
haastavammatkin tunnit kiinnostaa.
Tänään tuntui ihan firman
virkistyspäivältä, kun kolmen palaverin jälkeen mentiin 60 minuuttiseen Paceen,
jonka jälkeen luettiin muotilehtiä infrapunasaunassa ja sit takas
toimistolle sorvin ääreen.
Piia:
Urheilu tekee hyvää. Sen tietää kaikki. Mikä siinä sitten on, ettei aina
jaksa raahautua jumppaan, lenkille tai vaikka pelaamaan korista? Itse oon
lapsuuden ja nuoruuden totiseksi muuttuneen lentopalloilun jälkeen pitänyt
paussia monen monta vuotta kaikesta urheilusta. Nykyisin oon kohtuullisen
aktiivinen ”tuuriurheilija”, joka innostuu aina välillä tosissaan huolehtimaan
omasta hyvinvoinnista ja toisinaan syyttelen työkiireitä tai mitä tahansa,
jotta saan tekosyyn vaan olla sängyssä ison kaakaomukin kanssa.
Aina kun saa itsensä raahattua salille ja kunnon hien pintaan, niin on
ihan voittaja-olo. Treenin jälkeinen sauna kruunaa hyvän olon + samalla voi
saada psyykenkin järjestykseen puimalla ystävän kanssa elämää askarruttavat
asiat.
Ruokavalioonkin kiinnittää urheilun lomassa parempaa huomiota ja olo on kokonaisvaltaisesti kingimpi.
Onneksi mulla on ystävä ja työkaveri, jonka kanssa käydään yhdessä kokeilemassa
uusia, että tuttuja lajeja ja joka pakottaa mut urheilemaan kun yritän
lööbailla. Marjolle on turha vedota työkiireisiin, koska se istuu mua
vastapäätä aamusta iltaan tehden tasan samaa duunia kuin mä. Marjo on mun personal trainer kaikilla elämän
osa-alueilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti