Marjo:
Viime aikoina on väsyttänyt, suunpielet on auki (jonkun vitamiinin puutos?), olen joutunut rahtaamaan itseni jumppaan ja koti tuntuu pitävän vankinaan. Päivät hurahtaa ohi tukkaa kampaamatta. Onneks on pitkät ponnarihiukset. Huomaan muuttuvani päivä päivältä enemmän isäni kaltaiseksi tuumailijaksi. Poikaystävän mielestä mulla on koko ajan joku projekti meneillään, vaikka itsestä tuntuu, ettei tapahdu tarpeeksi. Toivon, että tää tuumailuvaihe on tyyntä myrskyn edellä, että kohta lamppu syttyy pään päällä ja joku ovi aukeaa. Toisaalta olen muutoksenhakuisena inspiroitunut kauniista asioista, joululahjoista, maalaamisesta ja uuden oppimisesta.
Viime aikoina on väsyttänyt, suunpielet on auki (jonkun vitamiinin puutos?), olen joutunut rahtaamaan itseni jumppaan ja koti tuntuu pitävän vankinaan. Päivät hurahtaa ohi tukkaa kampaamatta. Onneks on pitkät ponnarihiukset. Huomaan muuttuvani päivä päivältä enemmän isäni kaltaiseksi tuumailijaksi. Poikaystävän mielestä mulla on koko ajan joku projekti meneillään, vaikka itsestä tuntuu, ettei tapahdu tarpeeksi. Toivon, että tää tuumailuvaihe on tyyntä myrskyn edellä, että kohta lamppu syttyy pään päällä ja joku ovi aukeaa. Toisaalta olen muutoksenhakuisena inspiroitunut kauniista asioista, joululahjoista, maalaamisesta ja uuden oppimisesta.
Mikään ei siis
ole vialla. Päivät ovat vain täyttyneet erilaisista asioista kuin viime vuonna
tähän aikaan. Siihen on ollut vaikea suhtautua. Tajusin myös eilen, että olen
asunut nyt vuoden ihanassa kodissani. Tän kuun lopussa ollut tasan kaksi vuotta
absolutisti sekä seurustellut puoli vuotta ihanan pojan kanssa.
Paras juttu mitä
oon tänä vuonna tehnyt on pitänyt päiväkirjaa. Sain viime jouluna siskoltani
sellaisen päiväkirjan lahjaksi, jossa on jokaiselle päivälle pieni alue, johon
kirjoittaa. Jos olisin saanut tyhjän kirjan olisin varmasti unohtanut tehdä
siihen merkintöjä. Nyt kirjoitan siihen oikeasti joka päivä jonkun mietteen,
toivomuksen, selonteon tms. On ollut jännä lukea mitä kävi läpi vuoden alussa
ja verrata sitä nykypäivään.
Vaikka viime
lauantai meni murehtiessa, harmitellessa, itkuillessa ja rypiessä tajusin, että
ei ole oikeasti syytä huoleen. Eilen tsemppasin aamupalapizzan voimin jumppaan,
ekaa kertaa yksin leffaan, huitasin yhden neuleduunin valmiiks ja kävin
ostamassa lahjakortilla järkyttävän kallista shampoota. Nyt, kun on ollut
luppoaikaa olen tapaillut ja autellut kavereita, miettinyt suuntaa ja ollut
onnellinen niin pienistä kuin isoistakin asioista, joita mulle on suotu.
Tämä vuosi on
opettanut minulle nöyryyttä ja itsenäisyyttä. Kohta se lamppu syttyy, mutta
sitä ennen menen vähän jumppaamaan!
Maar-ras-kuu. Tsemppiä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti