tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kaunotar kolmonen kaduilla!


Marjo:
Nyt loppui mun osaltani metroissa ja ratikoissa istuskelu ja alkoi pyöräsesonki!

Eka viivyttelin kuukausikortin loppuun ja sitten yhtenä väsyneenä aamuna, kun en ois yhtään jaksanut otin kuitenkin pyörän esiin ja ajoin sillä töihin. Matka meni muuten kivasti, mutta fillarista kuului kamala meteli aina, kun vaihtoi vapaalle. Onneksi liikenne on varsinkin keskustassa yhtä meteliä, joten ei tarvinnut hirveästi hävetä.

Samana iltana soitin kaverilleni, joka lupasi katsoa mistä meteli johtuu. No sehän oli tietenkin takapyörän pakan laakeri! Kuinka en sitä itse keksinyt?! Haluaisin osata huoltaa itse polkupyöräni ja muutenkin olla sellainen kätevä emäntä, joka remontoi ja tarttuu tuumasta toimeen. En kuitenkaan ole sellainen ja sitten, kun sitä haluan tarpeeksi alan opetella enkä vaan puhu, että ”some sunny day..”

Frendi tarjos safkat, korjas fillarin ja tällä toiminnallaan teki mut super onnelliseksi. Nyt on sit pyöräilty berberi kipeeks duuniin, salille ja muihin menoihin. Raikkaan ilman ja urheilun määrä on tuplaantunut ja samalla myös nälkä & unentarve. Tuntuu, et aamulla pääsee helpommin sängystä ylös ja on paremmalla tuulella.

Kevät on kyllä ihana ja Helsinki! 



maanantai 7. huhtikuuta 2014

Elämäni ensimmäinen Step-tunti


” Step by step uuu baby gonna get to you girl…”

Marjo:
Oon todella kyllästynyt tylsiin sunnuntaipäiviin. En edes muista kuinka monta niistä olen maannut sohvalla telkkaria katsellen karkkipussi vatsan päälle, limppari kädessä, potien huonoa omaatuntoa siitä, etten tee jotain järkevämpää. On totta, että joskus pitää ottaa iisisti ja olla ihan rauhassa, mutta viime aikoina on ollut ennemminkin tylsää kuin hektistä.

Päätin viikko sitten maanantaina ties monennenko totaalisen tylsän sunnuntain jälkeen, että nyt otan itseäni niskasta kiinni ja sen myös tein! Eilen buukkasin kuukauden urheiluhaasteen heti kuun alkuun ja menin Centerin Motivukselle Kamppiin kokeilemaan Step-tuntia. 

Olin pari viikkoa sitten Stokkalla muokkauksessa, jossa käytettiin steppilautaa. Jumpassa oli tosi hyvä meno ja aikakin meni kuin siivillä. Siitä asti Step-jumppa on kiinnostanut. Motivuksen sivuilla kerrottiin, että ”Step -tunnilla tehdään haastava ja pidempi penkkiaskellusosuus. Tuntiin ei kuulu lihaskunto-osuutta ja se sopii jo askeltaneille.” Yleensä kaihdan haastavia askelosuuksia, mutta nyt, kun olen käynyt omasta mielestäni tosi haastavassa kiinteytysjumpassa päätin tehdä carpe diem:it.

Step -tunnilla oli vaikeimmat askelsarjat mitä olen ikinä tehnyt! Onneksi ope sanoi jo heti alussa, että jos ei pysy messissä voi vaan askeltaa omalla laudallaan miten haluaa ja ottaa muut kiinni heti, kun siltä tuntuu. Uskoisin, että olisin pysynyt paremmin mukana jos sarjassa ei olisi ollut niin paljon laudan kiertämistä. En tiedä onko mulla joku vasenkätisten koordinaatio-ongelma vai mistä se johtuu, mutta teen melkein kaikki myötäpäivään tehtävät kierrot vastapäivään jne.  Ohjaaja kertoi jumpan jälkeen Motivus Step -nimisestä tunnista, joka on saman tyyppinen jumppa, mutta ilman noita vaikeita kiertoja. Toivottavasti se tulee pian ohjelmistoon!

Tykkäsin Stepistä tosi paljon! En ole hikoillut näin paljon kuin viimeksi Body Attack:issa. Harmittaa vaan, että se askellus oli mulle aika hepreaa..

HAASTELAJIEN PISTEET 1-5:
Huhtikuu: Step 3/5
Maaliskuu: CoreCirquit 4/5
Helmikuu: Indoor Cycling 3,5/5. 
Tammikuu: Fiesta-tanssitunti 3/5 & +oukkidoukki-maininta.

Kiva jumppastartti sain mut intoutumaan duunijuttujen kanssa sekä tekemään hyvää ruokaa. Illalla kävin katsomassa inspiroivan elokuvan ja tänään maanantaikin tuntuu vain yhdeltä päivältä muiden joukossa. Jee!