tiistai 15. heinäkuuta 2014

600 päivää absolutismia takana


Marjo:
Aina välillä tulee havahduttua tän oman elämäntavan kanssa, joka on absolutismi. Big Day Lite –äppi muistuttaa montako päivää on kulunut viimeisestä darrasta ja niin muistuttaa real lifekin.

Päätös alkoholin käyttämisen lopettamisesta muhi päässäni pitkään. En oo ikinä ollut tipattomalla tammikuulla, mut samantyyppisiä taukoja on tullut vietettyä useasti vuosien varrella. Sinkkukaudet ovat pitäneet sisällään enemmän bailausta & sekoilua, kun taas seurustelu on rauhoittanut tilannetta. 

Oon aina ollut kova fiilisteleen juttuja, iloinen riehuja ja muutaman juoman jälkeen todellinen heittäytyjä. Pelkäsin, että selväpäisyys tekee minusta tylsän tyypin, joka ei saisi enää kutsuja kivoihin kissanristiäisiin ja ujostelijan, joka jäisi ikuiseksi vanhaksi piiaksi.

Absolutismin alkutaipaleella en tehnyt muuta kuin mietin pääni puhki elämää, valintojani, haaveitani ja tulevaisuuden suunnitelmia. Lopun ajan urheilin. Ekan vuoden aikana tapahtui paljon isoja asioita, joihin kuului muutto, KAKSITVÅ-asustemerkin lopettamispäätös yhdessä Piian kanssa, uskallus alkaa tehdä projektitöitä yksin ja lähentyminen uusien & vanhojen ystävien kanssa.

Ensimmäisenä vuonna tajusin, että ei tää absolutismi mua miksikään muuta vaan sen teki alkoholi. Olen oppinut itsenäisemmäksi ja rohkeammaksi. Kasvanut 2cm (joka varmaankin johtuu urheilusta ja ryhdin parantumisesta) ja fiilistellyt ihon kuulautta. Tässä on varmasti seassa kaikenlaista aikuistumista, mutta selväpäistä & rauhallista sellaista.

Jos pitäis sanoa miltä tää 600 päivää selvinpäin bailanneena tuntuu niin sanoisin, että tosi hyvältä. Jokainen tekee omasta elämästään sellaisen kuin haluaa ja tää on mun polkuni. Tsemppiä kaikille jotka painii absolutismin aloittamishaaveiden kanssa. Se tuntuu aluksi vaikealta jo pelkästään sosiaalisten paineiden takia. Mua harmitti joutua selittelemään miksi en juo, koska en keksinyt siihen mitään syytä. En oo koskaan pitänyt nollatoleranssia vastauksena oikein mihinkään, mut jos ei huvita juoda niin sit ei huvita. Onneks mulla on ollut samanhenkisiä tyyppejä tsemppaamassa ja kuuntelemassa vuodatustani.

Taidanpa juhlia 600 päivää teekupposella ja illalla pussailla uutta poikaystävääni. Elämä on kyllä huippuu just nyt! 


1 kommentti: