maanantai 4. elokuuta 2014

Kesä- & heinäkuun haastelajit


Marjo:

PATIKOINTI
Kesäkuun haastelajina toimi patikkaretki Nuuksioon. Ystäväni kyseli retkelle luonnon helmaan ja totta kai mä lähdin mukaan! Unohdin tietty vesipullon ja eväät. Lähdin farkut ja parhaat lenkkarit jalassa. Onneksi taukkiuteni ei hiljentänyt koko porukan menoa.

Valitsimme rauhalliseksi kävelyreitiksi Korpin kierroksen, joka oli 8 kilometriä pitkä. Ajattelin, että se menee ihan heittämällä läpi, mutta kyllä sitä tuntui jossain isoissa mäissä vähän hyytymisen merkkejä..

Oli jännä nähdä miten monenlaista luontoa mahtuu tuollaiselle melko lyhyelle reitille (jonka varrella eksyttiin kerran). Olisi tehnyt mieli mennä uimaan, leiriytyä, syödä ja nukkua ulkona, mutta siihen ei ollut aikaa tai varusteita. No jäipä jotain ensi kertaakin varten. Patikointi ei sinänsä avannut silmiäni upeudellaan, mutta yleinen eräjormailu todellakin. Aion palata Nuuksioon syksymmällä omalle pikku retriitilleni.  

BODY PUMP
Heinäkuun haastelaji on pikku fusku, koska olen kokeillut Body Pumppia aiemminkin. Päätin kuitenkin, että jos en ole testannut sitä moneen vuoteen ja, kun pelottaa ja tuntuu niin inhottavan vieraalta niin olkoon se haasteeni.

Olen ”harrastanut” Body Pumppia vuonna 2009 yhden kuukauden verran. Tykkäsin lajista ja varsinkin opettajasta tosi paljon, mutta jotenkin se vain jäi, kun vaihdoin salia Motivukselle. Yhtenä syynä voi olla Centerin sekasalin poikabakteerit ja toisena super täydet tunnit. Kesällä ei ole huolta jälkimmäisestä ja kai mun pitää aikuisena naisena tsemppaa vähän noitten sekatuntienkin kanssa.

Motivuksen nettisivujen mukaan Body Pump “tunnilla kehitetään lihaskestävyyttä. Harjoittelu tapahtuu mukaansatempaavan musiikin tahdissa. Liikkeet tehdään levytangon avulla, lisäksi apuna käytetään step -penkkiä. Voit valita itsellesi sopivat painot. Tunnilla treenataan kaikkia päälihasryhmiä. Tunti ei sisällä askelsarjoja ja sopii kaikille liikuntaa harrastaville.”

Ekalla haastetunnilla olin aika hukassa, kädet & jalat hyytelönä ja seuraavana päivänä himmeet kivut etureisissä. Päätin kuitenkin mennä parin viikon päästä uudelleen. Silloinkin se jännitti ihan kamalasti, mutta ilokseni en ollut yhtä pihalla kuin ekalla tunnilla. Lähdin tunnin jälkeen lomamatkalle Turkkiin, jossa en päässyt kävelemään kunnolla kahteen päivään, koska taas etureidet olivat niin kipeät.

Tää laji taitaa tuoda mulle just sen haasteen, jota olen pitkään kaivannutkin. Bring it on Body Pump.  Meikä antaa sulle täydet pisteet ja vielä mä täältä nousen!

HAASTELAJIEN PISTEET 1-5:
Heinäkuu: Body Pump 5/5
Kesäkuu: Patikointi 3,5/5
Toukokuu: Motivus Afro 5/5
Huhtikuu: Step 3/5
Maaliskuu: CoreCirquit 4/5
Helmikuu: Indoor Cycling 3,5/5. 
Tammikuu: Fiesta-tanssitunti 3/5 & +oukkidoukki-maininta








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti